Jännitys tiivistyy 2014...

Joka vuosi tähän aikaan syksystä veikkaillaan uutta Nobelin kirjallisuuspalkinnon saajaa. Palkinnon arvo on hieman alle miljoona euroa ja sen myöntää Ruotsin akatemia Alfred Nobelin testamentin ehtojen mukaisesti.

Nobelin palkintoa ympäröi arvoituksellisuus. Mitään julkisia ehdokaslistoja ei ole, finalistejakaan ei tiedetä. Palkinnon myöntämisen kriteeritkin kuulostavat mahdottomilta: palkinto myönnetään (elävälle) kirjailijalle, joka on teoksillaan hyödyttänyt eniten maailmaa kuluneena vuonna. Mitenkähän hyötyä mitataan?

Mystisyyttä lisää se, että palkinnon julkistamisen päivämääräkään ei ole kiveen kirjoitettu. Viimeisimpien tietojen mukaan vuoden 2014 Nobelin kirjallisuuspalkinnon saajan nimi julkistetaan todennäköisesti tämän viikon torstaina.

Vielä on siis muutama päivä aikaa laittaa roponsa likoon suosikinsa puolesta. Kansainvälisten vedonlyöntioimisojen kärjessä on odotetusti japanilainen Haruki Murakami, joka on Suomessakin suosittu.  Kuriositeettina mainittakoon, että Murakamin viimeksi suomennetussa teoksessa Värittömän miehen vaellusvuodet  käydään Helsingissä ja Hämeenlinnassa. Moni on itkeskellyt myös Murakamin romaaniin perustuvan Norwegian Wood -elokuvan äärellä.

Kirjallisuutta tuntevalle Nobelin kirjallisuuspalkinnon veikkauslistat tarjoavat samoja tuttuja nimiä vuodesta toiseen. Täytyy tosin myöntää, että joka vuosi jää myös liuta uusia nimiä muistiin. Täytyykin tarkastaa, olenko lukenut toiselta suosikilta, kenialaiselta Ngugi wa Thiong'olta mitään.

Sofi Oksasen kertoimet ovat kovat, mikä tarkoittanee edellisvuosien tapaan, että voittoa ei kannata odottaa. Monet sitä paitsi veikkaavat, että tänä vuonna palkitaan runoilija.Olipa voittaja kuka tahansa, varmaa kuitenkin on, että Nobel-palkinto ja joulukuussa jaettava Finlandia-palkinto vauhdittavat loppuvuoden kirjamyyntiä.

P.S. Nobelin kirjallisuuspalkinto on myönnetty kerran suomalaiselle kirjailijalle. Kenelle ja milloin?